NOVELLI: Onni

TEHTÄVÄT:

1. Lue läpi alla oleva Reeta Aarnion novelli.
2. Mene Classroomiin ja vastaa Forms-lomakkeella oleviin kysymyksiin.

 

ONNI

Joku kai huusi Onnin nimeä jossakin alempana tai mikä siihen sitten olikaan syynä, jälkeenpäin Onni ei sitä muistanut, mutta kerran lokakuussa, eräänä onnellisena koulupäivänä välitunnilta luokkaan palatessa Onni kääntyi koulun portaissa ja muksis – törmäsi päin tyttöä. Tyttö horjahti, joutui astumaan alemmalle askelmalle, tarttui kaiteeseen ja saavutti tasapainon. Hän katsoi Onnia hiukan säikähtäneenä, pujahti Onnin ohi ja lähti nopein hypähdyksin portaita ylös.

Tyttö unohti hetken pian. Sellaista sattuu, jotkut aina törmäilevät, siihen pitää tottua. Onni ei unohtanut. Sillä hetkellä kun hän kierähti suoraan takanaan tulevan tytön syliin, hänen maailmansa muuttui lopullisesti. Hän rakastui. Tytön ruskeat silmät olivat sen jälkeen aina hänen kasvojensa edessä, missä ikinä hän olikin. Ja vaikka hän näki niissä myöhemmin miljoona muutakin ilmettä, hän ei ikinä unohtanut sitä ensimmäistä.

Tyttö oli Ruusu, Onni oppi tietämään. Ruusu oli neljännellä luokalla, mikä oli hankalaa, sillä Onni itse oli vasta ensimmäisellä. Sellainen ikäero oli mahdoton. Siitä ei päässyt mihinkään.

Ruusulla oli paljon ystäviä. Onni tiesi sen, sillä hän odotti joka päivä välitunneilla sitä hetkeä, että Ruusu jäisi edes hetkeksi yksin. Sillä hetkellä Onni olisi mennyt hänen luokseen ja kertonut, että rakasti häntä. Sellaista hetkeä ei koskaan tullut.

Onni ei ymmärtänyt itsekään, kuinka oli saattanut olla samassa koulussa monta kuukautta huomaamatta tyttöä. Kuinka kukaan saattoi olla näkemättä heti hänen ihanuuttaan. Hän ei myöskään ymmärtänyt, kuinka sellainen oli mahdollista, että aivan yhtäkkiä jostakusta tuntemattomasta tuli maailman merkityksellisin ihminen. Joku, jota ei sen jälkeen voinut koskaan lakata rakastamasta.

Ruusua oli helppo rakastaa. Hän oli kiltti, iloinen ja taitava. Joulujuhlassa Ruusu jongleerasi neljällä pallolla, ja silloin Onni oli pakahtua ylpeydestä. Hänen Ruusunsa, hänen tyttönsä osasi jotakin niin ihmeellistä. Kuka tahansa tyttö ei sellaista olisi osannutkaan! Vaikka toisaalta oli yhdentekevää, kuinka monta palloa Ruusu sai pysymään ilmassa, Onni olisi rakastanut häntä joka tapauksessa.

Mutta Ruusu ei tiennyt Onnista mitään. Kerran maaliskuussa Onni päätti pyytää, että opettaja kertoisi Ruusulle Onnista. Opettaja voisi sanoa vaikkapa: ”Eräs poika on rakastunut sinuun, ja sillä pojalla on huomenna päällään sininen paita.” Sitten Onni laittaisi seuraavana päivänä sinisen paidan ja Ruusu huomaisi hänet ja he olisivat sen jälkeen aina yhdessä.

Sitten Onni tuli ajatelleeksi, että sininen paita saattoi olla liian tavallinen valinta. Aika monella oli sininen paita päällään ihan tavallisina päivinä. Ruusu saattaisi ihastua johonkuhun aivan väärään poikaan. Pitäisi valita jokin toisenlainen väri. Tai ehkä olisi parasta valita sydämen­muotoiset aurinkolasit. Ne, jotka oli ostettu vapputorilta.

Opettaja oli kiltti, mutta hän ei selvästikään oikein ymmärtänyt tilannetta. Ei, vaikka Onni kertoi hänelle kaiken. Siihen tuli tilaisuus ruokalassa, kun opettaja oli ottamassa lihapullia ennen Onnia ja muut olivat jo ehtineet pöytään. Siinä Onni kertoi. Opettaja onki laatikosta lihapullia ja Onni sanoi, että oli ihastunut ja että tytön nimi oli Ruusu. Ja että hän ei saanut kerrottua siitä tytölle, koska tyttö ei ollut koskaan yksin, eikä sellaista asiaa voi kertoa kun muut ovat kuulemassa, koska joku saattaisi nauraa.

Opettaja katsoi Onnia hetken, hymyili hiukan ja sanoi: ”Vai niin”, jätti pihdit laatikon reunalle, nosti tarjottimensa ja kääntyi mennäkseen pöytään.

Vai niin saattaa kuulostaa vähältä, mutta Onni kuuli siinä kuitenkin lämpöä, joka paljasti, että opettaja tavallaan ymmärsi Onnin ongelman. Mutta jollakin salaperäisellä tavalla Onni tajusi, että opettaja ei sittenkään voinut ymmärtää, että Onni koki parhaillaan jotakin ainutkertaista, jotakin sellaista, mitä kaikki eivät koe koskaan. Opettaja ei ehkä koskaan ollut kokenut mitään vastaavaa. Ei hän voinut mitenkään ymmärtää.

Opettaja ei varmaankaan ymmärtänyt edes sitä, miksi Onni ei voinut kävellä tyttöparven keskelle kertomaan ihastuksestaan. Hän tietysti ajatteli, että Onni pelkäsi sitä, että hänelle olisi saatettu nauraa. Mutta ei se sitä ollut. Hän olisi voinut mennä puhumaan Ruusulle, vaikka koko maailma olisi ollut kuuntelemassa. Ei hän olisi välittänyt, vaikka hänelle olisi naurettu. Mutta Onni halusi suojella Ruusua nolostumiselta, vinoilta katseilta, pilkallisilta sanoilta ja kaikelta siltä, mitä julkinen rakkaudentunnustus olisi tuonut tullessaan. Sillä vaikka Onni tiesi kestävänsä mitä tahansa Ruusun vuoksi, hän ei voinut olla varma että Ruusu halusi kestää yhtään mitään hänen vuokseen. Ehkä Ruusu ei ollut tuntenut samaa sähköiskua koulun portaissa kun he olivat törmänneet toisiaan vasten.

Onni kertoi äidillekin. Hän kysyi, kuinka on mahdollista tuntea jotakin sellaista niin yhtäkkiä, salamaniskusta. Äiti hymyili, halasi Onnia ja pörrötti hänen tukkaansa. ”Voi, Onni-kulta”, äiti sanoi. Eikä sitten muuta. Äiti ei selittänyt asiaa. Ja taas Onni tajusi, ettei äiti pystynyt ymmärtämään. Äitikään ei koskaan ollut kokenut samaa. Kukaan, kenet salama on lävistänyt, ei pystyisi ohittamaan maailman tärkeintä kysymystä niin kepeästi.

Mutta Onni antoi äidille anteeksi. Ei ollut hänen vikansa, ettei hän ymmärtänyt. On vaikea ymmärtää sellaista, mitä itse ei ole kokenut. Silloin sen joutuu vain kuvittelemaan, eikä se koskaan lopultakaan oikein riitä. Ihan niin kuin Onni oli joutunut kuvittelemaan sen, mitä isä tekee työkseen, sillä hän ei pystynyt ymmärtämään, mitä tarkoittaa valtion talouden tarkastaminen. Sikäli kuin Onni tiesi, isä meni aamuisin toimistoon, avasi sanomalehden ja lueskeli sitä tärkeässä toimistossaan. Mahdollisesti hän selasi hetken papereita, joissa oli pientä tekstiä ja paljon numeroita ja siirteli niitä pinosta toiseen. Onnista se ei vaikuttanut hauskalta. Kävi hiukan sääliksi isää, joka joutui tekemään sellaista päivästä toiseen. Mutta samalla hän ymmärsi, ettei varmaankaan käsittänyt kaikkea.

Ensimmäinen kouluvuosi ehti kevääseen.  Viimeinen kouluviikko alkoi. Onni katseli pihalla narua hyppivää tyttöparvea. Pian alkaisi kesäloma, loputtoman pitkät viikot ilman koulua ja ilman Ruusua. Mutta vaikka Onni kuinka sitä ajatteli, hän ei osannut olla surullinen. Vaikka hän ei näkisi Ruusua, Ruusu kuitenkin oli jossakin, eli ja hengitti, jongleerasi neljällä pallolla, käveli paljain jaloin nurmikolla, haukkasi omenaa, sipaisi ruskeat hiuksensa korvan taakse, hyppäsi narua. Ja syksyllä hän seisoisi jälleen koulun pihalla, kiipeäisi portaita luokkaan Onnin edellä ja ehkä joku huutaisi hänen nimeään jossakin alempana ja hän käännähtäisi ja kiepsahtaisi suoraan Onnia päin.

Kirjoittaja: Reeta Aarnio